lauantai 13. lokakuuta 2012

lauantai 15. syyskuuta 2012

torstai 1. maaliskuuta 2012

Was it worth it?



Olen pitänyt työtä koneella tässä tilassa varmaankin kolmisen kuukautta. Se ei ehkä ole valmis, mutta voi olla, ettei se koskaan tulekaan valmiiksi, sillä hiomista ja hifistelyä voisi jatkaa loputtomiin... Laitan sen kuitenkin nyt pällisteltäväksi, jottei uppoa koneen salaisiin kansioihin. Olen kuitenkin tyytyväinen työhön siinä mielessä, että tämä on ensimmäinen photari-maalaukseni.

Ja vaikka työ olisikin keskeneräinen, yksi sana riittää pelastamaan sen: Twi'lek.

Toivottavasti kelpaa herrasväelle : )

Luomisen tuska - tai joku.

Heipähei!

Koska olen laiska ja saamaton, enkä ole saanut sarjakuvia piirettyä pitkään aikaan, muutan blogin esittelemään myös muita töitäni (maalauksia, piirustuksia jne.).

Laittelen juttuja, kun niitä syntyy ja valmistuu. Saatte täällä sitten niitä ihmetellä.

- Outi

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Keväthanki

Täydelliset naiset vs. WoW

Palkkapäivä



Hei sinä!
Tässä blogissa on siis sarjakuvia sarjispäiväkirjastani ja mahdollisesti myös myöhemmin piirustuksiani, maalauksiani ja muita duuneja. Toivottavasti pidät sarjiksista - olkoonkin, että ne saattavat välillä olla hieman liioiteltuja... 
Yritän näin alkuun lisäillä näitä yhden tai useamman päivässä, mutta pianhan se selviää että miten käy :>
 - Outi

Kesäkuntoon